© Helsingin Sanomat, a Sanoma company
© Sanoma Kaupunkilehdet, a Sanoma Company
Aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty
Asiakkaat ovat hermostuneet kauppakeskus Arabiassa pulloja palauttaviin romaneihin, jotka ovat tukkineet keskuksen palautusautomaatit pahimmillaan tuntien ajaksi.
Arabianrannassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa on kolme palautusautomaattia, jotka ovat olleet keväällä ja kesällä ahkerassa käytössä.
- Kauppakeskuksen edessä on parhaimmillaan ollut neljä pakettiautoa, jotka ovat olleet lattiasta kattoon täynnä pulloja, K-supermarket Arabian kauppias Vesa Illikainen kuvailee.
Illikaisen mukaan ryhmä palauttajia on käyttänyt automaatteja jopa neljä tuntia putkeen. Muut palauttajat ovat hermostuneet ja soittaneet suutaan romaneille, ja vartijat ovatkin joutuneet poistamaan muutaman häiriköivän asiakkaan kauppakeskuksesta. Illikaisen mukaan romanien käyttäytyminen on ollut asiallista.
- Pääsääntöisesti henkilökuntaa ja asiakkaitakin kohtaan he ovat käyttäytyneet ihan hyvin.
Pullonpalautusautomaattien viereen jouduttiin laittamaan kyltti, joka ohjeistaa palauttamaan suuret määrät pulloja arkiaamuisin ja vain yhtä automaattia käyttäen. Teksti on suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi, venäjäksi, bulgariaksi ja romaniaksi.
Kauppakeskuspäällikkö Kirsi Feirikin mukaan opasteen kielivalinnat tehtiin sen perusteella, mitä kieliä palautusautomaatilla on käytetty. Feirikki sanoo, että juhannuksena laitetun opasteen jälkeen tilanne on parantunut. Samaa sanoo Vesa Illikainen.
- He ovat kiitettävästi noudattaneet sitä ja pullojen määrä on vähentynyt.
Romanit ovat leiriytyneet Arabianrantaan aivan kauppakeskus Arabian kupeeseen. Enimmillään heitä on ollut palautusautomaateilla useita kymmeniä.
Koska palautusmäärät ovat olleet suuria, ovat myös Arabian pullokoneet olleet kovilla. Etenkin rannoilta kerätyistä pulloista putoileva hiekka on rikkonut herkät palautuskoneistot.


Keskustelu Osallistu keskusteluun
Aika härskiä muuten jättää niitä pulloja rannalle. Viekää pullot mukananne tai sit vaikka roskikseen mut älkää jättäkö niitä hiekkarannoille muiden rannankäyttäjien riesaks.
Mitään negatiivista en näe siinä, että joku kerää sikailijoiden ympäriinsä jättämät rahanarvoiset pullot pois ympäristöstä. Jos suomalaiset itse eivät osaa omia pullojaan korjata mukaansa, niin ihan mieluusti suon niiden keräämisestä palkkion ja leivän suuhun niille ahkerille, jotka näkevät keräämisen vaivan.
Sopii miettiä, miltä Helsingin seutu näyttäisi jos nuo pakettiautolastilliset pulloja olisivat pitkin poikin puistoja ja rantoja. Turha tässä on rasistisia heittoja alkaa viljellä, kun kyse on roskaajien piittaamattomuudesta, ja väitän että iso osa roskaajista on kyllä ihan suomalaisia.
Ulkomaalaisilta on ehdottomasti kiellettävä marjanpoiminta, kerjääminen ja pullonpalautus! Sitten on asiat viimeinkin reilassa.
Pulloja on aina kerännyt lapset ja vanhukset ja nyt nuo ovat uhkailuilla jätetty syrjään. Monet vanhukset ovat siis jääneet ilman rahallista korvausta vuosikymmeniä jatkuneena traditiona.
ROMANIT eivät ole siis YHTÄÄN siivonnut meidän kaupunkiamme!
Pulloja pakulla tuovat ei vastaa normaali kulutusta.
Lehtonen: mitä v-- väliä? Pitäiskö yritteliäisyyttä susta sensuroida sit? Muutenkin maahanmuuttajat perustaa enemmän oikeitakin yrityksiä kuin kantasuomalaiset. Ja monet maahanmuuttajat käy paljon enemmän töissä ja tekee monta tuntia enemmän töitä kun suomalaiset. Hyvä vaan kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja kierrättää minimaalisella rahalla minkä siitä saa
Mutta siis, on aika ärsyttävää, että joku kärttää vieressä koko ajan, koska tölkin tai pullon saa viedä. Ja on ollut aika ärsyttävää, että ovat tukkineet lähiostarin pulloillaan.
kukas täällä on taas viisas ja lukutaidoton..
Kirjastossa voi nähdä toisinaan romanialaisia romaaneja ja suomalaiaisia romaaneja veretysten. Se on ROMANEJA, haloo.
Onko tämä joku vitsi? Jos ei, niin ota huomioon, että yritykset eivät saa lähestyä asiakkaita aivan millä tavalla tahansa. Markkinataloudesta huolimatta. Kannattaisi teidän hippienkin kohta tajuta, että nämä tietyn maan tulokkaat tuhoavat alueen rauhan parissa minuutissa, eikä muilla ole mitään velvollisuutta sietää sellaista.
Tähän mennessä minua on häiritty metrossa, kadulla, puistossa ja lounaalla, eivätkä poliitikot tee mitään. Arvaa ketä äänestän seuraavissa vaaleissa.
Huono asia jos pullonpalautusautomaatille jonottaminen kestää tunnin, kaksi (kun palauttaa kahta, kolmea pulloa)
HUOM! Pullonpalautusautomaatilla oli jälleen suurasiakas (mukanani oli YKSI (1)) tyhjä pullo. Koska minulla EI ollut mukanani kauppakassia ja EN halunut jättää OMAA tyhjää pulloani 'heitteille' pidin sitä mukana kaupassa. KASSA OLI VELOTTAMASSA TYHJÄN PULLON MINULTA!!!
HUOM!!! Parin pullon palautus suoraan kassalle pitäisi mahdollistaa - etenkin jos palautusautomaatilla asioi suurasiakas, joka varaa automaatit käyttöönsä
Toisana vaihtoehtona on varata lisää )suurta kulutusta kestäviä) automaatteja
"vartijat ovatkin joutuneet poistamaan muutaman häiriköivän asiakkaan kauppakeskuksesta" Ilmeisesti joku hermoistui tuntien jonottamiseen, yhteisen kielenpuutumiseen. Vartija ei välttämättä toiminut tässä tilanteessa oikein - poistaessaan asiakkaan kauppakeskuksesta.
JÄTÄN VASTAISUUDESSA KAUPPAKESKUS arabian VÄLIIN!!! (en asioi kauppakeskuksessa enää)
"vartijat ovatkin joutuneet poistamaan muutaman häiriköivän asiakkaan kauppakeskuksesta" Ilmeisesti joku hermoistui tuntien jonottamiseen, yhteisen kielenpuutumiseen. Vartija ei välttämättä toiminut tässä tilanteessa oikein - poistaessaan asiakkaan kauppakeskuksesta.
JÄTÄN VASTAISUUDESSA KAUPPAKESKUS arabian VÄLIIN!!! (en asioi kauppakeskuksessa enää)"
Kiitos tästä informaatiosta, että pullonkerääjä-romanit ovat Kauppakeskus Arabian toive asiakkaita pullo lasteineen, ja että alkuperäisväestöä edustavat MAKSAVAT asiakkaat poistetaan kauppakeskuksesta vartijoiden toimesta, jos ilmenee sanailua edellämainittujen pullo-vuoria roudaavien suosikki asiakkaiden kanssa.
Kauppakeskus Arabiassa on tullut asioitua (muutenkin kuin pulloja palauttamassa) muttei enää vastaisuudessa. Pitäkää hyvänänne.
Roskaamis-sakko pitäisi saada pikaisesti lakiin, minimi voisi olla € 500 , esimerkiksi yksi autosta heitetty roska , vaikka tupakantumppi maksaisi vähintään em. summan kuljettajalle ! Opetelkaa normaaleille siisteystavoille ja opettakaa ne myös maailman parhaille lapsillenne.
Minne ihmeeseen se kassahoitaja sen pullon panee, viekö palautukseen, täh!
Mikäli en ole itse palauttamassa tölkkejä kauppaan niin tuhoan viivakoodin ja palauten roskat roskikseen.
Picnicit ja puistoissa oleskelut pitää nykyään suunnata ydinkeskustan ulkopuolelle jos haluaa olla rauhassa.
Kyse on näitten romanien käyttäytymisestä yleensäkin. Jos he eivät aina käyttäytyisi aggressiivisesti ja röyhkeästi joka tilanteessa, uskoisin ettei tämän heidän pullojenkeruunsa ärsyttäisi juurikaan. Mutta kun he eivät näin osaa käyttäytyä vaan sylkevät päälle ja näyttävät käsimerkkejä jos heille ei pulloa anna (sama juttu kun kerjäsivät kaduilla eikä lanttia tippunut).
Toinen ongelma on kyllä tämän pullojenkerääjäammattikunnan syntyminen. Jos pari pakettiautoa on ollut täynnä pulloja niin silloin siitä kyllä jo rahaakin saa kiitettävästi. Eli täyttyykö näitten maassaoloedellytykset siis siinä kun ilmoittaa että tulin Suomeen ja töitä teen pullojenkerääjänä?
Yksi jopa Ravisteli niitä tölkkejä siitä maasta.
Sinä joka kuvittelet suomalaisten romanien "kertovan" asioita romanian romaneille, niin nyt olet kyllä kuullut jonkun kouluja käymättömän urbaanilegendoja. Voisin kuvitella, ettei yksinkään Suomen romani osaa romanian kieltä sen paremmin kuin japania tai sanskrittiäkään. Nimestään huolimatta romaneilla kun ei ole Romanian kanssa mitään tekemistä, joten miksi he sen maan kieltä osaisivat puhua?
Olen tulossa maaseudulta Helsinkiin viikon lomalle ja ajattelin leiriytyä telttaan.
Onko muualla vastaavia alueita??
Autoja on myös Uudenmaankadulla ja eikä ne Suomen katsastuksessa ainakaan päätömittauksista menisi läpi eli sellaiset katkut ja savut lähtee autoista, kun auto !/2 tunnin yrityksen jälkeen lähtee käyntiin. Onkohan heillä edes vakuutuksia noissa autoissa. Mitään 1 euro/6min pysäköintimaksuja he eivät maksa ja näyttää että parkkipirkot kiertävät kohdan eikä autoihin enää tule pysäköintisakkoja päivittäin.
"Ammattimaiset pullonkerääjät"
Onkos työluvat kunnossa, entä verokorttit?
Pimeää bisnestä päivänvalossa.
Onko keneltäkään varastettu mitään?
Kiitos kaikille, jotka kertovat romaneiden törkeästä käyttäytymisestä! Ehkäpä Vihreät ja Vasemmistonuoretkin eksyvät tälle sivustolle ja muuttavat mielipiteitään romanikerjäläisistä!
Tässä tapauksessa kaikki voittivat. (?)
Hävettää!
Ensin haukutaan Romaneja, sitten kinataan keskenämme ja tehdään tikusta asiaa. Taitaa Suomi olla todellakin 'hyvinvointivaltio', mutta kuka tähän viestiketjuun kirjoittanut voi ihan oikeasti hyvin?
Nimimerkillä: kyllä me ollaan pieniä ihmisiä (itseni mukaan lukien)
Suomi mahdollistaa esim. tämänlaisen häiriökäyttäytymisen jumiutumalla vanhoihin toimintamalleihin, jotka ovat toimineen ennen hyvin, mutta eivät palvele tarkoitustaan halutulla tavalla. Ajan kuluesssa on kasvettava ja ymmärrettävä, että maailma muuttuu.
Sinänsä ei ole huono asia, että pullot kerätään lojumasta. Uskon tosin että tämä kuitenkin tapahtuisi ilman yksittäisten ryhmien tai ihmisten suurimuotoista pullojen keräiluä.
Minä en anna pullojani pois aggressiviisille kerjäläisille, mutta valitettavan moni muu taipuu heti.
On se kumma kun noita ei saada mitenkään kuriin. Hyssyttely saa loppua muuten mennään koko ajan pahempaan liemeen noiden kanssa. Kun ne kunnolla tottuvat täällä heilumaan, niin niitä ei saa enää kirveelläkään (tai no sillä ehkä) täältä häädettyä. Tuovat vaan kaverinsakin tänne loisimaan.
Höpsistä. Useimmiten nää Vartin jutut on vaan joko yksittäisiä onnettomuusuutisia, jotka koskee onnettomuuden osapuolia ja lukuisaa joukkoa (kuten nimim. Apache) kaikenmaailman yleistäviä kommentoijia.
Muuttamalla itsensä,maailma muuttuu.Entropia.Juominen ja pelkkä peppujen näkeminen kaduilla pitää ajattelun alle 7Hz taajuudella kun normaalisti valppaat ja kehittyvät aivot toimivat yli 40Hz. Joidenkin pullonkerääjienkin aivot saattaa käydä omianne tehokkaammin. Älkää ruokkiko ongelmia.
Ja siellä olis kiva köllötellä lugn och ro.. ihmisen hyvä elää.. tämän unelma takia sodittiin ja monet kuolivat taistelussa mutta sitten se hävisi jonnekin.. Minne??
Tietty tollat eurosta pariin kymppiin olis kova raha köyhän kukkarossa..jos siihen väliin ehtisi kerätä jonku pullon jos ei noi romanit veisi ja putsaisi kaikkea..
Oivoi, hävettää olla suomalainen. Oikeasti.
voi, että minnuu ottaa päähän nää besserwisserit, miehän vaan oon luannostani viisas eläin..
Ongelma poistuu heti,kun rahaa ei tule käteen,aivan itsestään.
Ongelmat yleensä kannattaa hoitaa heti ja rivakasti pois päiväjärjestyksestä.
Toinen keino ois häätää Romanit heti rajalla takaisin,mutta se on varmaan
mahdotonta näillä lakipykälillä.
Mutta toisaalta eräs romanialaisnainen Kampin K-kaupassa jopa pyyhki lattioita jälkeensä! En tiedä tekikö hän niin oma-aloitteisesti, vai Kauppiaan kehotuksesta. Ja kerran kun palautin muutamaa pulloa, niin romanialainen mies antoi minun etuilla, kun pyysi sitä. Hänellä kun oli säkillinen palautettavia.
Romanialiskerääjiä on joka paikassa tuhottoman paljon, heillä on aikaa päivystää puistoissa aamusta iltaan. Kyllä siinä suomi mamma ja pappa jää pahasti jalkoihin, sääli. Osa ihmisistä ei annakaan pulloja romanialaisille, vaan ainoastaan suomalaisille kerääjille. Onkohan tuo rasismia? Minun mielestä jokainen antaa omat pullonsa kenelle haluaa.
Jos suomalainen käyttäytyy niin kuin törkeimmät romanialaiset, niin kyllä tulee noottia, mutta jos romania arvostelee on rasisti. Kyllä me ollan vieraskoreita! Miten ois samat säännöt kaikille ja maassa maan tavalla. Olenko rasisti?
Kauppakeskus toimii hyvin lähalueen palveluja täyttäen. Mutta jälleen kerran tänä vuonna siääntulo ovien ja niin myös kaikkien ikkunoiden siisteys eli puhtaus ei ole ihan ajan tasalla. Hygienia ja ympäristön - laiitoiden ja rappujen jne. käyntitilojen kunto on ulkona ja osin sisällä aika huonolla mallilla!!!
Vartijoiden 'tasoon' en nyt paneudu, jossa myös aika ajoin huomautettavaa...!(Tupakointi/kädet taskussa kuljeskelu ym. ärhäkkyys asioivia kohtaan). iIS TUPAKOINTI SALLITTU OVIEN VIERESSÄ, ja sotkut ovat sen mukaisia myös, ja vartija ei sen vertaa viitsi taipua, esimerkiksi!
Mutta että romanit jotka keränneet palautuspulloja purkkeja ovat joidenkin tiellä sielläkin, ei mene jakeluun! Oli se romani tai joku meikäläinen suurkerääjä, palauttaa pitää- vei se aikaa enemmän tai vhemmän! Minusta juuri edellä tuomani asiat , olisivat kiireellisä ja HUOMION ARVOISIA! ok
Uppoispa koko arabian ranta sinne liejuun minkä päällä se keikkuukin.