Vartti
Tue, 14 Jun 2011 06:26:00 +0300
Kuvaa ladataan...

Helsingin Töölönlahden makasiinit heräsivät viime viikolla henkiin, kun palovaurioitunut rakennusraato vallattiin taidenäyttelytilaksi. Viisipäiväisen näyttelyn aikana raunioissa vieraili lähes 300 ihmisistä.

Valtaajina toimivat taitelijat Antti Nyyssölä, Jarkko Räsänen ja Kalle Leino.

- Olin katsellut makasiinia pitkään ja miettinyt, että siellä olisi hauska järjestää jotain. Kävimme katsomassa paikan ja totesin, että se on älyttömän hyvä näyttelytila, Nyyssölä valottaa taustoja.

Antti Nyyssölä ja Jarkko Räsänen siivosivat ja kunnostivat rauniota muutaman viikon ajan näyttelyä varten, minkä jälkeen he ripustivat teoksensa esille.

- Otimme työt pois öiksi ja ripustimme näyttelyn päivittäin uudelleen. Ajanpuutteen vuoksi emme voineet pitää työlästä näyttelyä makasiineilla pidempään, vaikka kävijöitä oli enemmän kuin keskivertonäyttelyssä yleensä. Yllättävän rauhassa me saimme olla siellä, vaikka emme kysyneet lupia keneltäkään. Kukaan ei tullut ajamaan meitä pois, Nyyssölä sanoo.

Taitelijoiden tahtona ei ollut kuitenkaan pelkkä halu löytää erikoinen näyttelytila. He haluavat myös herättää keskustelua.

- Haluamme saada keskustelua aikaiseksi siitä, mitä makasiiniraunioille tapahtuu. Taidetta voisi hyvin olla tämän tyyppisissä tiloissa enemmän, sillä silloin taide tulisi lähemmäs ihmisiä, Nyyssölä sanoo.

- Suuresta osasta galleriatiloista joutuu maksamaan kovan vuokran eikä näyttelytilaa silti välttämättä saa. En ole ihan varma siitäkään, ymmärtävätkö kaikki ihmiset todella, että gallerioissa taidetta voi käydä katsomassa vapaasti, Nyyssönen jatkaa.

  • Marke Harkas, Vartti
  • Tulipalovaurioituneet rakennukset tönöttävät pressupeitteen alla.|Tuija SalmiTulipalovaurioituneet rakennukset tönöttävät pressupeitteen alla.|Tuija Salmi
  • |Tuija Salmi|Tuija Salmi
  • |Tuija Salmi|Tuija Salmi
  • |Tuija Salmi|Tuija Salmi
  • |Tuija Salmi|Tuija Salmi
  • Luvaton taidenäyttely kiinnosti lukuisia ihmisiä.|Tuija SalmiLuvaton taidenäyttely kiinnosti lukuisia ihmisiä.|Tuija Salmi

Keskustelu Osallistu keskusteluun

Kun ei tuherruksia muuten esille saa.
Valtaaminen on aina törkeää ja rikollista, eikä sitä tule koskaan sallia missään olosuhteissa eikä kenenkään tekemänä
pitäisi kieltää taide.Meidän vero rahoilla puöritään mitäjos olisi maailma loppunut tuollaisen pelleilyntakia mitäs olisiko ollut kivaa eikö parempaa löydy. ihmis arvo pitää ansaita työllä ja indentiteetti rakentaa kansallisuuden tai nihilistisen marttyyrivalittamisen ja katkeruuden varaan!
lisää dokumentaatioita osoitteesta: http://jarkkorasanen.com/index1.html
Siinä taas yhdet yhteiskunnan elätit. Jos ei taiteella elä ja pysty hommaamaan omia tiloja kanattais vaikka kokeilla oikeata työelämää.
Taiteen vastustajia ja vihaajia on yllättävän paljon. Nämä henkilöt ovat yleensä sitä tyhmintä osaa kansalaisista ja puolueenkin jokainen arvaa.
Okei.
Kysytään. Jos sinun elämästäsi tehtäsiin taidetta miltä se näyttäisi ?
Ja jos et tietäisi, että teos kuvaa itseäsi, niin mitäköhän siitä sanoisit ?
Taide luo aina yleensä toivoa . Luotko sinä ?
Et taida käsittää, että suurin osa niistä, jotka eivät elä omasta taiteestaan, tekevät erilaisia duuneja, paskahommiakin, jotka eivät taiteen vihaajille kelpaa.
Itsesi kaltaisille, junteille.
Kyseessä oli suomalaiskansaalista taidetta, lippuja ja maisemia. Jarkko Räsänen onkin taiteen lisäksi aktiivinen perussuomalais-nuorissa.
Olisi mielestäni voitu tuoda esille näyttelyn suomalaiskansallinen sanoma myös tässä artikkelissa. Kyseessä oli kuitenkin juuri Perussuomalaista taidetta.
Hienoa toimintaa. Kummallinen katkeruus paistaa joistakin kirjoituksista. Tempaus on ollut pelkästään positiivinen, eikä siitä ole aiheutunut kenellekään haittaa.
Perussuomalaisia talonvaltaajia saa ainakin mut huolestumaan, onko puolueesta tulossa vielä ennemmän ääripuolue? Monet diktaattorit ovat olleet taiteilijoita.
"Keskustelu" näyttää aikas toivottomalta.
Jahas Kiasma näyttää afrikkalaisia taiteilijoita, suomalaisten ainoa mahdollisuus on joku palanut raunio...
Jepjep. Kyllä valtion taidemuseoiden pitäisi näyttää vain suomalaista taidetta.
Olisi pitänyt päästä katsomaan, harmillista kun meni ohi.
Valitettavasti keskustelu tämän artikkelin osalta on sulkeutunut.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!